lauantai 11. huhtikuuta 2015

#vaalikoordinaattoripuhuu

Hei kaikki TyTe:n blogin lukijat! 
Ehdokkaan tunnisti vuonna 2013
tästä ruusukkeesta, mistä
sinä tunnistat oman ehdokkaasi?

Olen ensi syksyn tulevien edustajistovaalien TyTe-edustajistoryhmän ja myös koko lääketieteellisen tiedekunnan vaalikoordinaattori Henni Hiltunen. Käyn nyt kolmatta vuotta LL-koulutusohjelmaa enkä voisi olla enempää innoissani! Meillä on hieno syksy tulossa!

Käytännössä tulen hoitamaan syksyllä käytännön järjestelyjä vaalien ympärillä yhdessä nykyisen TyTe-ryhmän, tulevien ehdokkaiden sekä ryhmä Lexin ja TuKY-listan kanssa yhteisen vaalirenkaamme koordinaattorien kanssa. Rakastan organisoimista, järjestelemistä, suunnittelemista, aikatauluttamista, to do –listoja ja niin edelleen, joten tämä pesti on minulle enemmän kuin mieluinen! Hain vaalikoordinaattorin hommaa edellä olevan lisäksi siksi, että edunvalvonta on lähellä sydäntäni. Olen vasta hiljattain alkanut nähdä medisiinarien edunvalvonnan ”the big picturea”, ja haluan saada teidät kaikki myös vakuuttumaan siitä, että äänen käyttäminen (myös) edustajistovaaleissa on erittäin tärkeää! 

Alustavaa aikataulua on saatu jo laadittua koko renkaan voimin tulevaa syksyä ajatellen. Yhteisenä suunnitelmana on startata herättely vaaleja varten jo nyt keväällä 16.5. vaalirenkaan yhteisen ravintolapäivän merkeissä. Tiedossa on erittäin maukas kolmen ruokalajin menu, mukavaa yhdessäoloa ja nykyisten edaattorien palkitsemista hyvästä työstä. Syksyllä kesälomilta palattuamme edustajistovaalit ja erityisesti TYY Terveeksi tulee näkymään vaalirenkaan järjestämissä yhteisissä tapahtumissa (yhteiset isot vaalibileet sekä rennot illanistujaiset), Medisiinalla vaalitempausten ja -kampanjoinnin muodossa sekä tietysti uusien fetustemme alkuviikon tapahtumissa ja rastikierroksilla!

Ensi syksy on todellinen vaalisyksy, sillä tiedossa on perinteisten TLKS:n neuvostovaalien lisäksi nämä TYY:n edustajistovaalit sekä Lääkäriliiton valtuuskunnan vaalit. Tavoitteena on saada tästä vaalisumasta huolimatta hyvä näkyvyys edustajistoehdokkaillemme ja lääketieteellisen tiedekunnan äänestysprosentti korkealle myös näissä vaaleissa! Viime edustajistovaaleissa vaalirenkaamme sai hienon vaalivoiton ja paikkaenemmistön, ja näitä lähdetään myös tänä vuonna ehdottomasti hakemaan.

Kaikille TyTe:n toiminnasta, edustajistovaalien ehdokkuudesta tai esimerkiksi vaaliteemoista kiinnostuneille järjestetään vaalipalaveri ryhmätyöhuone C144a:ssa (samalla käytävällä kuin C124 a ja C124b) torstaina 16.4. klo 16:00. Lämpimästi tervetuloa! Toivottavasti nähdään!

Henni Hiltunen
TyTen vaalikoordinaattori

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti