torstai 7. marraskuuta 2013

LexTuKYTyTe sai enemmistön edustajistoon kaudelle 2014-2015!

Onnellisena on helppo hymyillä!

Eilisissä vaalivalvojaisissa tunnelma oli jännittynyt. Vaalipäällikköjen astuessa Parkin ovesta sisään ilmaa olisi voinut leikata veitsellä. Tulokset olivat jo yli tunnin ilmoitetusta ajankohdasta myöhässä. Vaalipäällikköjen virnuilusta oli pääteltävissä että jotain oli tapahtunut, mutta mitä? TuKY:n kampanjapäälikön Jaakon ilmoittaessa vaalirenkaan saaneen yhteensä 21 paikkaa 41:stä iski todellisuus. Vaalivoitto ja vielä todellinen sellainen!
Vaalivalvojaisten tunnelma oli JÄNNITTYNYT! (C) Jarkko Louhelainen


Vaalirenkaamme LexTuKYTyTe sai äänienemmistön TYY:n edustajistoon 21 paikallaan. Sitoutumattomien listojen paikkamäärä kasvoi näissä vaaleissa ympäri maata, samalla kun poliittiset listat menettivät paikkojaan. Suurimpana yksittäisenä ryhmänä on TuKY-lista 11 paikallaan, mutta hyvänä kakkosena tulee lääketieteellisen tiedekunnan opiskelijoiden oma TYY Terveeksi kuudella paikallaan. 

TyTe onnistui kasvattamaan paikkamääräänsä neljästä kuuteen, äänisaallin kasvaessa 451 äänestä huikeaan 681 ääneen (mikä tarkoittaa 51 % nousua!)!! Jokainen ääni on laskettu ja jokainen ääni on tärkeä. Nyt ja tulevaisuudessa. 

TyTen ääniharvana toimi Adaptuksen oma poika Otto Huttunen 58:lla äänellä. Loput viisi paikkaa saivat nykyinen ryhmäpuheenjohtaja Matti Aronen (51 ääntä), vaalitiimiä vetänyt Mirva Matikka (48), Cursus Aureuksen edunvalvonnallinen toivo Eino Herhi (42), aina yhtä vakuuttava Lassi Laine (41) sekä sosiaalisessa mediassa mahtavan kampanjan tehnyt Aleksi Kallio (40). 

Renkaan kanssa tehdystä yhteistyöstä jäi vain hyviä muistoja. Teimme töitä yhdessä, loimme tavoitteita yhdessä ja nyt myös voitimme ylioppilaskunnan jäsenten luottamuksen yhdessä! Seuraavat kaksi vuotta ovat täynnä mahdollisuuksia, ja ne täytyy ottaa vastaan vakavin mielin ja tosissaan. Meille on annettu tilaisuus, nyt muutoksen aika! TyTe jatkaa kohti uusia haasteita ja järjestaytyy pian uudelleen tammikuussa alkavaa kautta varten.

Vaalikoordinaattori kiittää ja kumartaa,
Rakkautta! <3<3<3

Mirva Matikka
Eläköityvä vaalikoordinaattori

Vaalivalvojaisissa vielä jännitti!
Jälkitunnelmia tylkkäristä 
TYY:n äänestysprosentti valtakunnalisesti paras

tiistai 5. marraskuuta 2013

Varsinaiset äänestyspäivät ovat täällä!

TYY:n edustajistovaalien varsinainen äänestys alkoi tänään ja jatkuu vielä huomiseen klo 16 saakka. Ennakkoon äänesti yhteensä 22,8 % Turun yliopiston opiskelijoista, mikä on prosenttiyksikön enemmän kuin viime vaaleissa. 

Vielä on kuitenkin hurja enemmistö äänestämättömiä ylioppilaskunnan jäseniä ja tähän on tultava muutos! Lääketieteellinen tiedekunta tavoittelee suurinta äänestysaktiivisuutta ikinä, eikä kukaan muu voi vaikuttaa siihen kuin sinä itse!

Jokainen ääni ratkaisee ja Sinun äänesi on tärkein kaikista! Vielä ehdit siis äänestää opiskelijan, resurssien säilyttämisen ja terveemmän yliopiston puolesta!

Sähköinen äänestys tuttuun tapaan https://vaalit.utu.fi/tyy/voting/login.do 
Halutessasi voit myös äänestää Mikrolla siaitsevassa äänestyspisteessä klo 10-16.

Mirva Matikka
Vaalikoordinaattori