maanantai 12. lokakuuta 2015

Syyskuun edustajiston kokous

Taisi olla kolmas kerta, kun varaedaattorina kävi kutsu edustajiston kokoukseen. Voihan siellä aloittaa lukemaan parin päivän päästä olevaan KLP:n tenttiin, ajattelin, ja lähdin keskiviikkona 30.9. luentodiat koneelle valmiiksi ladattuina kohti Turku-salia.
Vaan kuinkas sitten kävikään.
Aiempien edarikokemusten perusteella olimme varautuneet laskemaan, kuinka monta kertaa vihreä laita mainitsee hiilineutraaliuden jota se oli aikaisemmassa kokouksessa tehnyt kunnioitettavan pitkiä aasinsiltoja käyttäen. Ja siihenhän se aikasitten meni, streamia katsovien taustajoukkojen kanssa viestittelyyn ja muiden edustajien puheenvuorojen kuunteluun.
Esityslistalla oli”Tyyn ehdokkaista Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL:n hallitukseen päättäminen”, keskusvaalilautakunnan täydentäminen, uuden ylioppilastalon selvitystyön käynnistäminen, ansiolautakunnan valitseminen, elokuvatoiminnan ohjesäännön päivittäminen ja lähetekeskustelut yritysyhteistyön linjoista ja kolmivuotissuunnitelmasta. Kokouksesta oli ennakolta ajatellen tulossa siis nopeahko ja äänestyksetön, sillä valtaosa asioista oli valmisteltu etukäteen ja edustajistoryhmien edustajat kertoisivat vuorollaan ryhmänsä mielipiteen kuhunkin asiaan. 
Vaan kuinkas sitten kävikään.
TYYn hallituksen SYL:n puheenjohtajaehdokkaaksi esittämän Mikko Monosen esittäytymispuheenvuoro muuttui vastoin odotuksia varsinaiseksi vaaligrilliksi kun mitä monimutkaisempia kysymyksiä alkoi sinkoilla Turku-salissa. Välillä kysymystä ei ymmärtänyt edes kysyjä itse, tai ainakin siltä vaikutti, mutta niihinkin Mononen vastasi urhean poliitikkomaisesti: pitkästi ja paljoa sanomatta. Lopulta kun iltaa venyttänyt grilli alkoi loppua, tuli vihreältä suunnalta yllätysveto. Edustaja Kukka-Maaria Wessman ilmoitti viime hetkellä lähtevänsä vastaehdokkaaksi, prosessin epäavoimuuteen vedoten. Tasapuolisuuden vuoksi koko grilli uudelleen myös Wessmanille, joka sentään vastaili hieman lyhyemmin. Sitten äänestettiin, ja Mononen tuli valituksi ennakko-odotusten mukaisesti.
Muut esityslistalla olleet asiat tulivat käsitellyiksi ilman sen suurempaa draamaa. Päätösluettelot kokouksista, tämä mukaanlukien, löytyvät täältä.

Ville Forsström
Varaedaattori