keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Järjestäytymiskokous

Tervehdys,

Edarivaalijytkystä ei ole kulunut vielä edes kuukautta, ja paljon on ehtinyt tapahtua TyTe:ssä ja TYY:n edustajistossa. Listaan seuraavassa viimeaikojen merkittävimmät tapahtumat (mm. edarin järjestäytymiskokous) lääketieteellisen tiedekunnan edunvalvonnasta ylioppilaskunnan suuntaan.

21.11.
Uusi edustajisto kerättiin ensimmäistä kertaa yhteen aloittamaan edarityöskentelyn koulutussarja. Saimme maistaa konkarien neuvomana, mitä työskentely ylioppilaskunnan edustajistossa oikein tarkoittaa. Tämän kauden uutuutena pakkaa sekoittaa kahden kansainvälisen opiskelijan valinta edariin, minkä johdosta ylioppilaskuntaa (aluksi konkreettisimmin edustajistoa!) pyritään muokkaamaan monikielisemmäksi. Mielenkiintoinen koulutus pidettiinkin pääosin englanniksi!

28.11.
TyTe järjestäytyi hengailuillan rennoissa merkeissä. Kokeneet TYY-vaikuttajat opastivat vastavalittuja ja innokkaita edaattoreita tulevaan työhön, ja jokaiseen tärkeään ryhmän sisäiseen tehtävään saatiin toimija. Ryhmäpuheenjohtajana jatkaa toistaiseksi Matti Aronen, varapuheenjohtajana aloittaa TyTe:n huimaan nosteeseen luotsannut Mirva Matikka. Hyviä suhteita hoitotieteilijöihin ylläpitää ääniharavamme Otto Huttunen, kun taas yleisestä viestinnästä (sisältäen kandiseuran) vastaavat Eino Herhi sekä Tatu Kantonen. Huipputiimi!

2.12.
Maanantaina koitti monien jo kauan jännittämä päivä; millainen hallitus pyörittää ylioppilaskuntaamme ensi vuonna? Miten nuorennusleikkauksen kokenut edustajisto pääsee vauhtiin? ...Hyvinhän se meni. Ilta aloitettiin edarin toisella koulutuksella – tällä kertaa syvennyttiin tarkemmin edustajiston työjärjestykseen eli varsinaisiin käytäntöihin sekä hiukan pohdittiin, mitä ylioppilaskunnan tulevaisuus tuo tullessaan. Näillä eväillä pitäisi huomenna pärjätä järjestäytymiskokouksessa...

Koulutuksen jälkeen perehtyimme hallitustyrkkyihin perin pohjin, ja aloimme miettimään kantaamme tulevan hallituksen kokoonpanoon liittyen (TyTe:ltähän ei ollut yhtäkään ehdokasta ylioppilaskunnan hallitukseen). Pohdiskelut venyivät pitkälle yöhön, kun virallisen osuuden päätyttyä kokoustimme vielä renkaan kesken. Ennen pitkää myös lisämietiskely kantoi hedelmää, ja muutamat ehtivät nukkumaankin ennen aamukahdeksalta alkavia neuvotteluja.

3.12.
Edarin ensimmäinen kokous. Sitä ennen kuitenkin neuvottelijamme tekivät työtä aamutuimasta suunnitellen tulevaa hallitusta yhdessä muiden listojen edustajien kanssa. Ennen virallisen järjestäytymiskokouksen alkua monta diiliä olikin tehty koskien tärkeitä henkilövalintoja.

Varsinainen kokous sujui jo jouhevammin kuin sitä edeltänyt iltakoulu; ehkä uutuudenviehätys ja hermostuneisuus antavat jo hiukan periksi (ja ainakin kaikilla oli paremmat eväät!). Päätökset saatiin nuijuttua melko tasaiseen tahtiin pöytään, ja yhtäkkiä TYY:llä olikin jo uusi hallitus ja toimikunnat sekä edustajistolla uudet puheenjohtajat. Tärkeimmät nimitykset voi tarkistaa täältä. Vaalirenkaamme edustus toimielimissä on vahva – mainittakoon erityisesti, että TyTe:n ehdottamana taloustoimikuntaan valittiin Antti Friman ja TYL:n johtokuntaan Tatu Kantonen! Kovia jätkiä. Hienoja miehiä.

Eikä se kokoustaminen ollutkaan niin kamalaa pelotteluista huolimatta. Hiukan päästiin jo edariarkeen kiinni, kun päätettiin palauttaa elokuvatoimikunnan valinta valmisteluun. Jännää! Kokousta seurasi vielä vastavalittujen toimijoiden juhlinta Proffan kellarissa, jossa tunnelma oli mukavan vapautunut ja iloinen.

Ahkeria kokoustajia juhlatuulella


Tsemppiä uudelle hallitukselle! Tehkää työnne hyvin. Me vahditaan...

Eino Herhi
TyTe:n tiedotusvastaava

torstai 7. marraskuuta 2013

LexTuKYTyTe sai enemmistön edustajistoon kaudelle 2014-2015!

Onnellisena on helppo hymyillä!

Eilisissä vaalivalvojaisissa tunnelma oli jännittynyt. Vaalipäällikköjen astuessa Parkin ovesta sisään ilmaa olisi voinut leikata veitsellä. Tulokset olivat jo yli tunnin ilmoitetusta ajankohdasta myöhässä. Vaalipäällikköjen virnuilusta oli pääteltävissä että jotain oli tapahtunut, mutta mitä? TuKY:n kampanjapäälikön Jaakon ilmoittaessa vaalirenkaan saaneen yhteensä 21 paikkaa 41:stä iski todellisuus. Vaalivoitto ja vielä todellinen sellainen!
Vaalivalvojaisten tunnelma oli JÄNNITTYNYT! (C) Jarkko Louhelainen


Vaalirenkaamme LexTuKYTyTe sai äänienemmistön TYY:n edustajistoon 21 paikallaan. Sitoutumattomien listojen paikkamäärä kasvoi näissä vaaleissa ympäri maata, samalla kun poliittiset listat menettivät paikkojaan. Suurimpana yksittäisenä ryhmänä on TuKY-lista 11 paikallaan, mutta hyvänä kakkosena tulee lääketieteellisen tiedekunnan opiskelijoiden oma TYY Terveeksi kuudella paikallaan. 

TyTe onnistui kasvattamaan paikkamääräänsä neljästä kuuteen, äänisaallin kasvaessa 451 äänestä huikeaan 681 ääneen (mikä tarkoittaa 51 % nousua!)!! Jokainen ääni on laskettu ja jokainen ääni on tärkeä. Nyt ja tulevaisuudessa. 

TyTen ääniharvana toimi Adaptuksen oma poika Otto Huttunen 58:lla äänellä. Loput viisi paikkaa saivat nykyinen ryhmäpuheenjohtaja Matti Aronen (51 ääntä), vaalitiimiä vetänyt Mirva Matikka (48), Cursus Aureuksen edunvalvonnallinen toivo Eino Herhi (42), aina yhtä vakuuttava Lassi Laine (41) sekä sosiaalisessa mediassa mahtavan kampanjan tehnyt Aleksi Kallio (40). 

Renkaan kanssa tehdystä yhteistyöstä jäi vain hyviä muistoja. Teimme töitä yhdessä, loimme tavoitteita yhdessä ja nyt myös voitimme ylioppilaskunnan jäsenten luottamuksen yhdessä! Seuraavat kaksi vuotta ovat täynnä mahdollisuuksia, ja ne täytyy ottaa vastaan vakavin mielin ja tosissaan. Meille on annettu tilaisuus, nyt muutoksen aika! TyTe jatkaa kohti uusia haasteita ja järjestaytyy pian uudelleen tammikuussa alkavaa kautta varten.

Vaalikoordinaattori kiittää ja kumartaa,
Rakkautta! <3<3<3

Mirva Matikka
Eläköityvä vaalikoordinaattori

Vaalivalvojaisissa vielä jännitti!
Jälkitunnelmia tylkkäristä 
TYY:n äänestysprosentti valtakunnalisesti paras

tiistai 5. marraskuuta 2013

Varsinaiset äänestyspäivät ovat täällä!

TYY:n edustajistovaalien varsinainen äänestys alkoi tänään ja jatkuu vielä huomiseen klo 16 saakka. Ennakkoon äänesti yhteensä 22,8 % Turun yliopiston opiskelijoista, mikä on prosenttiyksikön enemmän kuin viime vaaleissa. 

Vielä on kuitenkin hurja enemmistö äänestämättömiä ylioppilaskunnan jäseniä ja tähän on tultava muutos! Lääketieteellinen tiedekunta tavoittelee suurinta äänestysaktiivisuutta ikinä, eikä kukaan muu voi vaikuttaa siihen kuin sinä itse!

Jokainen ääni ratkaisee ja Sinun äänesi on tärkein kaikista! Vielä ehdit siis äänestää opiskelijan, resurssien säilyttämisen ja terveemmän yliopiston puolesta!

Sähköinen äänestys tuttuun tapaan https://vaalit.utu.fi/tyy/voting/login.do 
Halutessasi voit myös äänestää Mikrolla siaitsevassa äänestyspisteessä klo 10-16.

Mirva Matikka
Vaalikoordinaattori

torstai 31. lokakuuta 2013

Vaalikyselyn tulokset otettiin huomioon vaalityössä

Syyskuussa tehdyn vaalikyselyn satoa käytettiin hyväksi vaaliteemojen suunnittelussa. Ehdokkaiden teemakokouksessa lokakuussa kyselyn tulokset käytiin läpi ja niissä ilmenneiden kommenttien mukaisesti muodostettiin TyTen vaaliteemat sekä suunniteltiin vaalikampanjaa. 

Vastaajista lähes jokainen tiesi mikä TYY Terveeksi on. Suurin osa vastaajista oli automatiojäsenyyden kannalla (66 %) tai koki sen yhdentekeväksi. Muutamille automatiojäsenyys oli epämiellyttävä asia. Noin puolet koki saavansa rahoilleen vastinetta, mutta noin puolet taas koki ettei huomaa rahojensa poikivan oikeastaan mitään. Tästä olemme hieman huolissamme ja haluamme muistuttaa, että mm. 44 euroa jäsenmaksusta menee YTHS:lle opiskelijaterveydenhuollon järjestämiseen. (Jos et vieläkään tiedä mihin rahasi menevät, kurkkaa se täältä!) Suurin osa vastaajista (77 %) koki opiskelijan edunvalvonnan TYY:n tärkeimmäksi tehtäväksi, loput korostivat alayhdistysten palvelujen tärkeyttä (18 %) tai opiskelijatapahtumien järjestämistä (4 %). Suurin osa vastaajista aikoo äänestää edustajistovaaleissa, mikä on erityisen innostavaa! 

Teemaehdotuksissa toistui selvästi opiskelijoiden terveydenhuolto, mieleterveystyö, resurssien riittävyys, Tylkkärin tarpeellisuus, päihdetyö, Medisiinan tilat ja sitoutumattomuus. Useat vastaajista näkivät liiallisen poilitikoinnin ja laajan yhteiskunnallisen vaikuttamisen huonona asiana. Heidän mielestän TYY:n fokuksen ei tulisi olla politikoinnissa, vaan opiskelijan asiassa. Tämä erityisesti sai kannatusta myös ehdokkaiden joukossa, minkä takia siitä tuli myös TyTen kärkiteema näissä vaaleissa. TyTen vaaliteemat ovat nähtävissä täällä.

Vielä ehdit äänestää ennakkoon osoitteessa https://vaalit.utu.fi/tyy/voting/login.do 
Varsinaiset äänestyspäivät ovat 5. ja 6.11.

Kyselyn yhteydessä järjestettiin arvonta yllätyspalkinnosta vastanneiden kesken. Palkintona on haluttu ja ajaton mukiuutuus, arabian Muumi Seikkailu Muuto –muki. Arpaonni suosi Emmi Suomelaa, onnittelut voittajalle! 

Mirva Matikka
Vaalikoordinaattori

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

TLKS:n kanta TYY:n edustajistovaaleihin


Hei kollega,
kuten ehkä oletkin jo huomannut, Turun yliopiston ylioppilaskunnan (TYY) edustajistovaalit ovat taas käynnissä. Tänä vuonna TLKS on päättänyt ottaa vahvemmin kantaa edustajistovaaleihin. TYY:n edustajisto päättää, millaista linjaa opiskelijat ajavat yliopiston hallinnossa.
Lääkiksen sisäänottomäärien korotukset ja yliopiston pienentyneet resurssit ovat johtaneet siihen, että on erityisesti nyt elintärkeää saada lääkisläisten ääni kuulumaan ylioppilaskunnassa ja tätä kautta yliopiston hallinnossa. OKM aikoo todennäköisesti yhä kiristää yliopistoon kohdistuvaa rahoitusta ja tätä kautta painostaa yliopistot profiloitumaan ja suoraviivaistamaan toimintaansa. Mahdollisessa profiloitumisessa lääketieteellisellä tiedekunnalla on paljon valttikortteja, kuten vahva opiskelumotivaatiomme ja urasuuntautuneisuutemme. Meillä on myös paljon aktiivisia, tutkimuksesta kiinnostuneita opiskelijoita, ja valtakunnallisestikin korkeatasoisia hankkeita, kuten PET-keskus ja Biopankki. Nämä seikat kuitenkin helposti unohtuvat, jos niitä kukaan ei ole aktiivisesti ajamassa yliopiston ylemmässä hallinnossa. Jos haluamme, että yliopistomme panostaa tulevaisuudessa tiedekuntaamme ja antaa sille tarvittavat resurssit ja tilat, on meidän saatava lääketieteen opiskelijoita yliopiston ylempiin hallinnon elimiin osallistumaan keskusteluun. Se, minkälaista viestiä yliopistolle viedään, riippuu TYY:n edustajistosta.
TYY:ssä lääkisläisten ja TLKS:n asiaa ajaa TYY Terveeksi-ryhmä. TYY Terveeksi ajaa juuri yllä mainittuja asioita eteenpäin yliopistossa, ja on TLKS:n edunvalvonnan jatke. Jokaiselta vuosikurssilta on tsempattu ihmisiä asettumaan ehdolle TYY Terveeksi listalle, jotta jokaisen olisi mahdollista löytää oma kurssilainen tai muuten pätevä henkilö, jota vaaleissa kokee haluavansa äänestää.
Mitä voit tehdä? TLKS:n jäsenenä osallistuaksesi etujemme ajamiseen yliopistossa, voit antaa äänesi edustajistovaaleissa! Viedään viestiä yliopistolle laadukkaasta ja tuottavasta tiedekunnasta, jonka resursseja ei voi enää leikata ja pienryhmiä suurentaa! Äänestämässä voit käydä linkistä: https://vaalit.utu.fi/tyy/voting/login.do
Äänestä heti, sillä tässä asiassa meillä ei ole varaa vaipua passiivisuuteen!
Rasmus Kentala, Turun Lääketieteenkandidaattiseura ry:n puheenjohtaja

tiistai 1. lokakuuta 2013

TYY Terveeksi (TyTe)! Miksi asettua ehdolle?

Aamupäivää,

Alle olen koonnut omien TyTe-kokemuksieni pohjalta syitä, miksi TYY:n edustajistoon kannattaa kuin kannattaakin lähteä:

Lääkäri on tahtomattaankin yhteiskunnallinen vaikuttaja. Häntä kuunnellaan. Valistuneena ympäristöstään, kykenevänä hyvään argumentointiin ja yhteistyökykyisenä hän onnistuu ammatissaan parhaiten. Tietenkin edellä mainituilla taidoilla pääsee myös yleensä ottaen helpommalla ja tulee välttäneeksi monet riidat ja väärinymmärrykset.

Edustajistossa toimiminen on mitä parhainta harjoittelua tulevaan lääkärin rooliin yhteiskunnallisessa keskustelussa! Edustajisto on todellinen näköalapaikka ja siellä opit paljon myös muiden tiedekuntien opiskelijoista ja heidän ajamistaan asioista - pääset näkemään arkikuplan ulkopuolelle.

Konkretiaa. Edustajisto on paikka vaikuttaa mm. yliopiston vähenevien resurssien jakoon, sisäänottomäärien kehitykseen, medisiinareiden asemaan yliopistoyhteisössä, uusien tilojen saamiseen ja vanhojen säilyttämiseen. Medisiinareita on paljon, mutta emme ole käyttäneet ääntämme niin kuin parhaimmillaan voisimme. Nyt valloittakaamme edustajisto! 

Lääkäri on helppo tulla kuulluksi, mutta puhua pitää - kukaan ei lue ajatuksia.

Ehdolle asettuminen tapahtuu vaalikoordinaattori Mirva Matikan kautta tämän viikon loppuun mennessä. Tee se.

Matti Aronen
TyTe:n ryhmäpuheenjohtaja

tiistai 10. syyskuuta 2013

Tiiviimpää yhteistyötä lääkis- ja oikisopiskelijoiden välillä!

Tiedote 10.9.2013
Eri lääketieteellisten alojen ja oikeustieteen opiskelijat tiivistävät SYL-yhteistyötä
Oikeustieteen ja eri lääketieteellisten alojen opiskelijat haluavat osallistua aktiivisemmin kansalliseen ylioppilaspolitiikkaan ja ovat siksi perustamassa yhteistyöelintä.
Oikeustieteen tai eri lääketieteellisten alojen opiskelijoiden pyrkiminen SYL:n hallitukseen on ollut koko tämän vuosituhannen ajan harvinaista, vaikka kyseisten alojen opiskelijoita on maamme yliopistoissa lähes 10000. Omien alojen opiskelijoiden poissaolo SYL:n johdosta on osaltaan johtanut siihen, että kiinnostus SYL:n toimintaa kohtaan on pitkään ollut vähäistä oikeus- ja lääketieteellisten tiedekuntien opiskelijoiden keskuudessa. Samasta syystä näiden koulutusalojen näkemystä ei ole kuultu riittävästi SYL:n edunvalvonnassa.
“Haluamme olla mukana kantamassa vastuuta yliopisto-opiskelijoiden kansallisesta edunvalvonnasta yhdessä muiden opiskelijoiden kanssa. Samalla tuomme omien koulutusalojemme näkemystä sekä edunvalvontakokemustamme muiden opiskelijoiden vaikuttamistyön tueksi”, visioivat ryhmien edustajat.
Yhteistyöelimen tarkoituksena on yhteisten kantojen esiin nostaminen SYL:n liittokokouksessa, ryhmään kuuluvien opiskelijoiden tukeminen SYL:n hallitukseen pyrkimisessä sekä tuen tarjoaminen paikalliseen ylioppilaskuntavaikuttamiseen. Tulevan yhteistyöelimen nimeksi on valmistelutapaamisissa kaavailtu ytimekkäästi lyhennettä LOL (Lääketieteilijöiden ja oikeustieteilijöiden liitto).
LOL:ssa mukana olevat edustajistoryhmät:
Edustajistoryhmä KuoLO, Kuopio
Edustajistoryhmä Medisiinarit, Tampere
Edustajistoryhmä Ryhmä Lex, Turku
Edustajistoryhmä TYY Terveeksi, Turku
Edustajistoryhmä HELP, Helsinki
Näiden ryhmien edustajat kokevat, että heidän opinnoissaan saamansa osaaminen olisi arvokasta SYL:n hallitustyöskentelyssä, erityisesti osallistuttaessa opiskelijoita koskevan lainsäädännön valmistelutyöhön ja opiskelijoiden oikeusturvan kehittämiseen. Oikeustieteen ja lääketieteellisten alojen opiskelijoilla on paljon annettavaa yhteiskunnan haasteiden ratkaisemiseen ja opiskelijoiden paremman huomisen luomiseen.
Lisätietoja: LOL-koordinaattori Joel Holmén, p. 040 519 4462, jmholm@utu.fi
Matti Sillanmäki, puheenjohtaja, HELP
Katariina Lassila, puheenjohtaja, Medisiinarit
Matti Aronen, puheenjohtaja, TYY Terveeksi
Mirjam Scheinin, puheenjohtaja, Ryhmä Lex
Heikki Junkkari, puheenjohtaja, KuoLOn edustajistoryhmä