sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Vaalikampanja käy kuumana

Hei blogin lukijat!

Kirjoittelin viime keväänä alkufiiliksistä ja -ajatuksista tulevan syksyn ja edarivaalien suhteen. Syksy on jo pitkällä ja vaalikampanja käy kuumana – ennakkoäänestys päättyi juuri ja varsinaiset vaalipäivät koittavat jo ensi viikolla. Tällöin syksyn uurastus toivottavasti palkitaan ja uudetedaattorit julkistetaan.

Miten TyTen vaalikampanja on mennyt?

Vaalikampanjaa startattiin Ryhmä Lexin ja TuKY-listankanssa jo keväällä yhteisen Ravintolapäivän voimin, jolloin kokkailimme Parkin pihalla ruokaa Amerikka-tyyliin. Kesä meni itse kullakin akkuja lataillessa ja edarivaalien osalta työn touhuun päästiin taas elokuussa.

TyTe on ollut esillä uusille opiskelijoille lukuisissa ensi viikkojen tapahtumassa, ja kiinnostusta löytyikin ilahduttavan paljon uusilta opiskelijoilta. Myös biolääketieteen opiskelijoille on esittäydytty, ja saimmeIVA:lta myös ehdokkaan listallemme. Ehdokkaita saatiin lopulta kaiken kaikkiaan 23, ja heille on järjestetty kaksi koulutusta ennen ennakkoäänestyksen alkamista. 

Renkaan kanssa yhteistapahtumia on järjestetty syksyllä edarivaalienstream-ilta sekä yhteiset vaalibileet BörssissäLisäksi yhteistyötä on tehty muun muassa graafisen ilmeen suhteen.

TyTe hahmotteli toisessa ehdokaskoulutuksessa vaaliteemojaan ja ne muotoutuivat lopulta keskustelun johdosta seuraaviksi:

1) Kuminauhaa opintoihin. 
Opiskelun tulee olla mahdollista myös silloin, kun omassa elämäntilanteessa on haasteita. TyTe haluaa aktiivisesti ajaa opintojen joustavuutta ja parantaa sen myötä mm.perheellisten ja pitkäaikaissairaiden asemaa yliopistolla.

2) Opiskelijan mielenterveystyön edistäminen. 
TyTe haluaa olla mukana kehittämässä parempia mielenterveyspalveluja ja edistämässä niiden saatavuutta opiskelijoiden keskuudessa. Terve opiskelija jaksaa opiskella!

3) Opiskelija ennen politiikkaa. 
Edustajiston tulisi keskittyä opiskelijoihin ja opiskelijoiden hyvinvointiin ennen puolueväritteistä päätöksentekoa.

4) Opiskelijan ääni kuuluviin. 
Opiskelijapalaute on tärkeä osa opintojen kehittämistä, ja tätä kanavaa tulisi käyttää mahdollisimman laajasti ja tehokkaasti. Opiskelijaa tulee kuulla muulloinkin kuin kandipalautteessa! Hallinnon edustajien ja opiskelijoiden tulee voida keskustella matalalla kynnyksellä opetukseen liittyvissä asioissa.

5) Liikkuva opiskelija ei sammaloidu. 
Tavoitteena on saada paremmat liikuntamahdollisuudet kaikille. Tilakysymykset tulevat alkavalla opiskelijaliikuntakaudella vastaan heti alkuun. Opiskelijoiden liikuntatilojen pienuus ja vähyys puhuttaa jatkuvasti, ja tällä kaudella asian korjaamiseen tullaan näkemään vaivaa.

6) Elimiin ei elimellä vaan pätevyydellä.
TyTe kannattaa päätöksentekoelinten henkilövalintojen perusteena käytettävän hakijan osaamista, pätevyyttä ja taitoa, ei ainoastaan sukupuolta. Ketään ei tule sorsia sukupuolen perusteella.

Tärkeitä asioita, joten kaksivuotiskaudesta on tulossa varmasti mielenkiintoinen.

Varsinaiset vaalipäivät ovat tänä vuonna 3.-4.11. Äänestäminen tapahtuu sähköisesti utu-tunnuksilla TYY:nsivuilta.

Terve opiskelija jaksaa opiskella – äänestä TYY Terveeksi!

Henni Hiltunen
Vaalikoordinaattori 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti