perjantai 3. huhtikuuta 2009

TYY-hetki matkalla kohti moniulotteisuutta

Maistuisiko TYY?
H: -Kyllä, kiitos.
Puoluepolitiikalla vai ilman?
H: -Ilman.
Istutko oikealle vai vasemmalle?
H: Tuohon pyöreään pöytään.

Väliaikatietoja: TYYn ja TuKY:n ennakkoäänestysaktiivisuus edellisten vaalien tasolla


Turun yliopiston ylioppilaskunnan (TYY) ja Turun kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan (TuKY) yhteisten edustajistovaalien ennakkoäänestyksessä (31.3.–1.4.) äänesti 17,8 % prosenttia äänioikeutetuista. Ennakkoon äänestäneiden määrä putosi TYYn vuoden 2007 edustajistovaaleista noin puoli prosenttiyksikköä. Pääosa (98,4 %) äänistä annettiin sähköisesti.


Äänioikeutettuja vaaleissa on 14 726, ja ehdokkaita kahdellatoista listalla yhteensä 419. Listoista viisi on suurimpien puolueiden asettamia ja seitsemän puoluepoliittisesti sitoutumattomia tiedekuntaryhmittymiä.


Edustajistovaalien varsinaiset vaalipäivät ovat 6. ja 7.4, jolloin perinteisen lippuäänestyksen lisäksi on ensimmäistä kertaa käytössä myös sähköinen äänestys.
Muistakaa äänestää! 

Vaalibudjetit julkisiksi!
Kaikki ryhmät ovat julkaisseet vaalibudjettinsa. TYY terveeksi vaalibudjetti oli 100 euroa. Ryhmien budjetit nähtävissä TYLkkärissä ja pian nettisivuilla: Poliittisilla suurimmat budjetit.

Ti-di-di-dii-dii ti-di-di-di 
Valitsimme halvan ja ekologisen vaalikampanjan. Turhan flyer-roskan sijaan lähetimme viime vaalien tapaan kandiseuralaisille (TLKS:n osoitekirjaan tietonsa luovuttaneille) tekstiviestit ennakkoäänestyspäivänä!

Samalla satasella saimme lisäksi vaalirintamerkkejä. Rintamerkkikone lainattiin TYYstä (merkkiaihiot maksoivat 0,40e/kpl). TYYhän vuokraa jäsenilleen tiloja ja tavaroita, kannattaa ehdottomasti käydä nettisivuilla, sillä sinullakin on oikeus hyödyntää näitä palveluita. Klikkaa itsesi TYYn vuokrattavien tilojen ja tavaroiden sivulle tästä!

Juliste kulumme ovat tähän mennessä 32x0,50e = 16e. Vandalismin uhriksi joutumisesta huolimatta emme ole vielä tarvinneet lisäpainosta.

TYLkkärissä pohditaan äänestääkö puolueryhmää vai sitoutumatonta, "sittari-"eli "sinkku-", ryhmää? (Rakkaalla lapsella on monta nimeä.) Artikkelissa  Puoluepolitiikalla vai ilman kysyttiin ryhmien näkemystä asiasta. Mielestäni sitoutumattomien puolueiden etuna on tiivis yhteistyö tiedekuntien ainejärjestöjen kanssa (esim. TLKS:n kanssa). Kun edaattorit tuntevat hyvin tiedekunnan opiskelijoiden tilanteen, he kykenevät myös edustamaan heitä parhaiten. Puoluepoliittista ryhmää yhdistää yhteinen aatemaailma. 

Aihe on ollut vahvasti esillä näissä vaaleissa ja TYLkkärin kommenteissa on jopa vaadittu kaikkia ryhmiä "tulemaan ulos kaapista" ja asettumaan oikea-vasen –akselille. Kuten Matias vastauksessaan kirjoittaa, TYY terveeksi ei pidä tälläista yksiulotteista maailmaa kovinkaan mielekkäänä. Politiikassa vaaditaan toki selkeitä linjauksia (nähdäänkö niitä silti?), jotta päätöksen teko olisi ylipäätään mahdollista. On valittava paikkansa, koska kaikkia ei voi miellyttää. Siinä määrin ymmärrän puoluepoliittisten (ääri)ryhmien tarpeen saada muutkin ryhmät istutettua heidän akselilleen. Edustajistovaalien äänestäjäkunnan toisen dimension muodostavat kuitenkin ne opiskelijat, jotka kokevat opiskelijastatuksen vahvempana osana omaa identiteettiään kuin tietyn ideologian. Toivottavasti myös sitoutuneet pystyvät tunnustamaan tämän opiskelijakunnan. Se on yhteistyön edellytys! Oma maailmankuvanikin sai väriä (punaista, sinistä, mutta vihreästä en ole varma), kun tunnustin puoluepoliittiset ryhmät hyväksi linkiksi TYYstä kunnallispolitiikkaan. Kysymys kuuluu, kuinka tärkeä rooli sillä on opiskelijoiden edunvalvonnassa?

Hanna Hietalampi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti