keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Järjestäytymiskokous

Tervehdys,

Edarivaalijytkystä ei ole kulunut vielä edes kuukautta, ja paljon on ehtinyt tapahtua TyTe:ssä ja TYY:n edustajistossa. Listaan seuraavassa viimeaikojen merkittävimmät tapahtumat (mm. edarin järjestäytymiskokous) lääketieteellisen tiedekunnan edunvalvonnasta ylioppilaskunnan suuntaan.

21.11.
Uusi edustajisto kerättiin ensimmäistä kertaa yhteen aloittamaan edarityöskentelyn koulutussarja. Saimme maistaa konkarien neuvomana, mitä työskentely ylioppilaskunnan edustajistossa oikein tarkoittaa. Tämän kauden uutuutena pakkaa sekoittaa kahden kansainvälisen opiskelijan valinta edariin, minkä johdosta ylioppilaskuntaa (aluksi konkreettisimmin edustajistoa!) pyritään muokkaamaan monikielisemmäksi. Mielenkiintoinen koulutus pidettiinkin pääosin englanniksi!

28.11.
TyTe järjestäytyi hengailuillan rennoissa merkeissä. Kokeneet TYY-vaikuttajat opastivat vastavalittuja ja innokkaita edaattoreita tulevaan työhön, ja jokaiseen tärkeään ryhmän sisäiseen tehtävään saatiin toimija. Ryhmäpuheenjohtajana jatkaa toistaiseksi Matti Aronen, varapuheenjohtajana aloittaa TyTe:n huimaan nosteeseen luotsannut Mirva Matikka. Hyviä suhteita hoitotieteilijöihin ylläpitää ääniharavamme Otto Huttunen, kun taas yleisestä viestinnästä (sisältäen kandiseuran) vastaavat Eino Herhi sekä Tatu Kantonen. Huipputiimi!

2.12.
Maanantaina koitti monien jo kauan jännittämä päivä; millainen hallitus pyörittää ylioppilaskuntaamme ensi vuonna? Miten nuorennusleikkauksen kokenut edustajisto pääsee vauhtiin? ...Hyvinhän se meni. Ilta aloitettiin edarin toisella koulutuksella – tällä kertaa syvennyttiin tarkemmin edustajiston työjärjestykseen eli varsinaisiin käytäntöihin sekä hiukan pohdittiin, mitä ylioppilaskunnan tulevaisuus tuo tullessaan. Näillä eväillä pitäisi huomenna pärjätä järjestäytymiskokouksessa...

Koulutuksen jälkeen perehtyimme hallitustyrkkyihin perin pohjin, ja aloimme miettimään kantaamme tulevan hallituksen kokoonpanoon liittyen (TyTe:ltähän ei ollut yhtäkään ehdokasta ylioppilaskunnan hallitukseen). Pohdiskelut venyivät pitkälle yöhön, kun virallisen osuuden päätyttyä kokoustimme vielä renkaan kesken. Ennen pitkää myös lisämietiskely kantoi hedelmää, ja muutamat ehtivät nukkumaankin ennen aamukahdeksalta alkavia neuvotteluja.

3.12.
Edarin ensimmäinen kokous. Sitä ennen kuitenkin neuvottelijamme tekivät työtä aamutuimasta suunnitellen tulevaa hallitusta yhdessä muiden listojen edustajien kanssa. Ennen virallisen järjestäytymiskokouksen alkua monta diiliä olikin tehty koskien tärkeitä henkilövalintoja.

Varsinainen kokous sujui jo jouhevammin kuin sitä edeltänyt iltakoulu; ehkä uutuudenviehätys ja hermostuneisuus antavat jo hiukan periksi (ja ainakin kaikilla oli paremmat eväät!). Päätökset saatiin nuijuttua melko tasaiseen tahtiin pöytään, ja yhtäkkiä TYY:llä olikin jo uusi hallitus ja toimikunnat sekä edustajistolla uudet puheenjohtajat. Tärkeimmät nimitykset voi tarkistaa täältä. Vaalirenkaamme edustus toimielimissä on vahva – mainittakoon erityisesti, että TyTe:n ehdottamana taloustoimikuntaan valittiin Antti Friman ja TYL:n johtokuntaan Tatu Kantonen! Kovia jätkiä. Hienoja miehiä.

Eikä se kokoustaminen ollutkaan niin kamalaa pelotteluista huolimatta. Hiukan päästiin jo edariarkeen kiinni, kun päätettiin palauttaa elokuvatoimikunnan valinta valmisteluun. Jännää! Kokousta seurasi vielä vastavalittujen toimijoiden juhlinta Proffan kellarissa, jossa tunnelma oli mukavan vapautunut ja iloinen.

Ahkeria kokoustajia juhlatuulella


Tsemppiä uudelle hallitukselle! Tehkää työnne hyvin. Me vahditaan...

Eino Herhi
TyTe:n tiedotusvastaava

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti